 | Syntymäaika - 06.11.2006,
7-vuotias
Ikääntyminen - täyttää 6. kesäkuuta 8
vuotta
Rotu - shetlanninponi, VH-
Sukupuoli - tamma
Väri ja merkit - musta
Säkäkorkeus - 103 cm
Omistaja - hooriya
Kasvattaja - Edenelle Ponies
Koulutustaso - avoin ponivaljakko
Saavutukset - -
|
- SK
Sherry saapui meille juuri vieroitettuna jääräpäisenä suurena varsana. Ensimmäiset päivät uudessa kodissa olivat meille kaikille suuri koetus, Sherry ei nimittäin osannut käyttäytyä sitten yhtään. Uhmaikä alkoi selvästi kun äidin luota piti lähteä. Nyt aikuisiässä tamma on kieltämättä mukavempi, mutta vieläkin siitä löytyy sitä samaa provosoivaa luonnetta mihin saimme tutustua varsa-aikoina. Molemmilla vanhemmilla oikea ihanneluonne eli en ymmärrä miksi meidän Sherry on niin itsepäinen tapaus. Saattaapi olla että tamma on hyvin omalaatuinen ja siihen on vaikea kiintyä erityisemmin, Sherry on kuitenkin lahjakas valjakkoponi ja osoittaa valtavaa yhteistyöhalukkuutta radoilla. Jollain tavalla se kuitenkin haluaa olla mieliksi, vaikka ei näytä sitä samalla tavalla kuin suurin osa muista poneista - hellyydellä ja kiintymyksellä.
Hoitaessa Sherry on kuten olet jo varman arvannut, melko jääräpäinen tapaus. Jos sitä alkaa komentelemaan niin se hermostuu vain enemmän, lieneekö sen lempipuuhaa olla hysteerinen ja yrittää päästä irti. Olen aina painottanut että haluan hyväluonteisia poneja talliin, eikä Sherry oikeastaan ole suuri poikkeus. Tamma on herkkä, vaatii käsittelijältä enemmän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, mutta loppupeleissä se on kuin suurin osa muista poneista. Jos kuuntelet tarkkaan voit joskus kuulla miten se hörähtää tervehdykseksi kun saavut talliin ja joskus kun sitä harjaa niin sen ilme voi olla nyrpeä mutta kun se luulee ettet näe, voit kuulla huokauksen nautinnosta. Vaikka tamman näkyvin luonnepiirre on se jääräpäisyys niin sen kanssa saa kuitenkin huomata että se on paljon muutakin. Laumaeläimenä Sherry on kuitenkin toimeentuleva ja itseasiassa melko "tossun alla", lieneekö tämä syy miksi se yrittää pomotella ihmisiä. Luulen että tammasta tulee hyvä emä, enkä edes välttämättä usko että luonne periytyy varsoille. Ja jos niin kävisi niin en pane pahakseni että maailman syntyisi muutama lisä Sherryn kaltaista ponia, sukulinjat ja käyttöominaisuudet kun ovat ihan kohdallaan. Tällä kertaa en saanut sitä ihanaluonteista hellyydenkipeää tammaa, mutta sain oman persoonan, ylpeän olemuksen ja pilkettä silmäkulmissa.
Ajaessa Sherry on..
JÄLKELÄISET
-
KILPAILUKALENTERI - Päivitetty 20. huhtikuuta
VVJ 22 kilpailua, 4 sijoitusta
tammikuu 2007 (6 kilpailua, 0 sijoitusta)
15.01.2007 Yeneva VVJ noviisi ponivaljakko -- 21/31
22.01.2007 Fiktio VVJ noviisi ponivaljakko -- 25/35
24.01.2007 Harhalampi VVJ noviisi ponivaljakko -- 25/50
24.01.2007 Cecam Shetlands VVJ noviisi ponivaljakko -- 38/49
28.01.2007 Greenwich VVJ noviisi ponivaljakko -- 16/40
30.01.2007 Seura DEW VVJ noviisi ponivaljakko -- 27/50
helmikuu 2007 (5 kilpailua, 2 sijoitusta)
07.02.2007 Doras VVJ noviisi ponivaljakko -- 4/25
08.02.2007 Edenelle Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 8/23
13.02.2007 Harhalampi VVJ noviisi ponivaljakko -- 15/35
26.02.2007 YT Brontas VVJ noviisi ponivaljakko -- 21/50
27.02.2007 Nyírfa VVJ noviisi ponivaljakko -- 5/77
maaliskuu 2007 (10 kilpailua, 2 sijoitusta)
06.03.2007 Nonehood VVJ noviisi ponivaljakko -- 24/25
09.03.2007 Hallon Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 10/59
11.03.2007 Hallon Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 22/71
13.03.2007 Alwyn Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 4/30
19.03.2007 Merenja VVJ noviisi ponivaljakko -- 17/40
22.03.2007 Itä-Laakso VVJ noviisi ponivaljakko -- 2/25
25.03.2007 Edenelle Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 11/14
25.03.2007 Shinju VVJ noviisi ponivaljakko -- 9/25
27.03.2007 Huvikumpula VVJ noviisi ponivaljakko -- 13/25
27.03.2007 Hallon Ponies VVJ noviisi ponivaljakko -- 50/65
huhtikuu 2007 (1 kilpailu, 0 sijoitusta)
27.04.2007 Mtt Faline VVJ noviisi ponivaljakko -- 00/00
|