 |
|
Ronja on kovin mukavasukuinen tamma ja lisäksi se on todella nätti, aina ihastelen neitiä kun kävelen tarhan ohi. Yksi niistä jotka karismallaan säväyttää, tamma hehkuu itsevarmuutta ja ylpeyttä. Ronjalla on melko harvinainen suku eli suurin osa meidän oreista käy hänelle mikä on aina mukava plussa. Siitoksessa aiomme käyttää ja näyttelyihin viedä, tällä tytöllä on ehdottomasti paikka kantakirjassa kunhan aikuisiän saavuttaa. Ronja on luonteeltaan melko vaativa, ei omaa paljon tyypilliä shettispiirteitä vaan on aika hevosmainen käytökseltään. Tamma on vahva ja hyvin päättäväinen kuitenkaan olematta ponimaisen itsepäinen. Ronja vaatii ihmiseltä hyvää käsittelytaitoa ja kunnianhimoa, siitä huomaa että se aina haluaa tehdä parhaansa ja hyvän suorituksen mutta kaipaa osaavaa kättä opastamaan. Oikean ihmisen kanssa se on kaunista tiimityöskentelyä.
|
|
|
|
|
|
 | Syntymäaika - 02.10.2006,
4-vuotias
Ikääntyminen - täyttää 2. tammikuuta 5
vuotta
Rotu - shetlanninponi, VH-
Sukupuoli - tamma
Väri ja merkit - tummanpunarautias
Säkäkorkeus - 103 cm
Omistaja - hooriya
Kasvattaja - hooriya / Ceridwyn
Koulutustaso - noviisi ponivaljakko
Saavutukset - -
|
- tec & SK (kaksi viimeistä)
Hoitaessa Sunny on kuten mainittu, erittäin herkkä. Kun tamma tuli meille se oli hyvin stressaantunut uudesta tallista, uusista kavereista ja kokonaan uudesta päiväjärjestyksestä. Tässä hyvä esimerkki ponista joka ei voi vaihtaa omistajia liian usein, uudet ympäristöt ovat aina pelottavia. Tämä on varmasti osasyynä siihen miksi Sunnylla on melko huonot kisahermot, heti kun poni astuu ulos trailerista kisapaikalla uudet äänet saavat Sunnyn jännittämään. Se on puolhysteeristä vilkuilua eripuolille, joten ymmärrettävää että aina itse suorituksesta ei tule mitään. Mutta kuten kaikilla, myös Sunnylla on hyvät päivänsä. Ja jos olet tammalle tuttu ihminen saat sellaista huolenpitoa siltä ettei moni muu poni tee samaa, laumassa se kulkee "kylki kyljessä" kanssasi ja harjauksen jälkeen voit useimmit todeta että takkisi on ihan märkä Sunnyn kielen jäljiltä. Vain kisoissa ponin nähneet ihmiset varmaan miettivät että ei voi olla omistajilla helppoa tuon ponin kanssa, mutta tosiasia on se että Sunnya parempaa ponia saa hakea. Se vaatii vähän enemmän aikaa kuin muut ja paljon enemmän tuttuja rutiineja, mutta sitten kun seisoo sen kanssa voittajana niin se kaikki oli sen arvoista.
Sunnyn ajoluonteesta tulossa tietoa pian.
JÄLKELÄISET
-
KILPAILUKALENTERI
0 kilpailua, 0 sijoitusta
marraskuu 2006 (0 kilpailua, 0 sijoitusta)
-
|
|
| |