Ceridwyn aloitti toimintansa 6. marraskuuta 2002 welsh cobeilla. Puoli vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen shetlanninponikasvatti ja rodusta tuli tallin toinen virallinen kasvatusrotu. Myöhemmin kun kasvatustoiminta loppui Ceridwyn muuttui oriasemaksi tarjoen monipuolisen orivalikoiman. Shetlanninponikasvattimme keräsivät mainetta ja totesin että kasvatuksen tulisi jatkua, niinpä Johanna otti joulukuussa 2005 projektikseen hoitaa Ceridwynin shetlanninponikasvatusta. Kun Johanna jatkoi kohti uusia haasteita osa poneista palasivat omistukseeni ja täällä sitä nyt taas ollaan.

Meillä on hyvin laaja värivalikoima - perusvärien lisäksi voikkoja, kimoja, päistärikköjä ja hopeanmustia. Pienin ponimme on kooltaan 77 cm ja suurin 106 cm, minikokoisia ainoastaan kahdeksan. Ponimme ovat ensisijaisesti valjakkopainotteisia, ainoastaan muutama kisaa valjakon lisäksi myös este- tai kouluratsastusta. Nuoret koulutetaan 3-4 vuoden iässä ja kaikille olemme asettaneet tavoitteeksi laatuarvostelun. Kasvattimme tunnistaa CW etuliitteestä ja niitä on kertynyt yli 200 kpl. 9 VVJ'n laatuarvostelussa palkittua ja 14 kantakirjattua shetlanninponia. Kasvateista useat ovat virtuaalisia muotovalioita tai championeita. Kantakirjassa korkeimmilla pisteillä kantakirjattu CW poni on saavuttanut 82 pistettä ja I-palkinnon. YLA1, VVJ-I.. kasvattimme ovat menestyneet maailmalla ja tulevaisuus näyttää yhtä valoisalta. Tule meille hankkimaan oma menestyjä, paras ystävä ja monen vuoden kasvatustyön tulos - ihastu, osta!



Päivitetty viimeksi 1. joulukuuta 2007
Viimeisestä etusivun päivityksestä on aikaa, joten pistetään taas uusi.

Ponimme ovat menestyneet hyvin kilpailukentillä, 25.11 VVJ laatuarvostelussa näytimme CW J'adore Mochan sekä CW Uptown Goldin. Palkintoja vielä odotamme. Samassa tilaisuudessa oli näytillä myös kasvattimme CW Shantylane Prada, CW Alhambra Royale sekä CW Simply Beautiful eli yhteensä 5 CW ponia koko tilaisuudessa! Kantakirjatilaisuuksissa meillä ollut useampia, mainittavin saavutus oli I-palkinto oreille CW Stockholm Elite sekä CW Oldschool Jam.

1.11 Edenellessä oli rotunäyttely. Veimme näyttelyyn 23 ponia. Champion ori oli CW Stockholm Elite, Reserve Champion CW Oldschool Jam. Koko näyttelyn parhaaksi poniksi valittiin CW Stockholm Elite - Best in Show!

Muiden omistuksessa olevat CW kasvatit ovat pärjänneet loistavasti. On tullut VVJ palkintoja, YLA titteleitä, KTK-palkintoja sekä arvonimiä. Toivomme että nuoremmat lupaukset yltävät samaan joskus!

Nektarin Mokkapala, Bronfurst Sponji, Viljamäen Ärla sekä Liinun Viola ovat siirtyneet taivaslaitumille. Kaipaamaan jäi koko tallin väki. CW London Bridge on myyty Puolaan, tarkoitus olisi palkita ori VVJ laatuarvostelussa Suomessa ja sen jälkeen ori matkaa uuteen kotiinsa. Samainen siittola olisi ollut kiinnostunut myös Stockholm Elitestä, mutta koska ori ei ole vielä päässyt kunnolla jalostuskäyttöön meillä päätin että se saa jäädä tänne. Uusia ponejakin on tullut muutama, tosin hyvin harkitusti olen niitä ostanut. Moni meidän vanhemmista poneista siirtyy pian eläkkeelle, moni onkin jo, mutta nyt olisi tarkoitus palkita meidän nuoret lupaukset. Muutama uusi tulokas on kuitenkin, aina tulee vastaan niitä joita ei yksinkertaisesti voi vastustaa!


Ceridwyn on virtuaalitalli -- Ceridwyn is a SIM-stable / Copyright 2002-2007